Haemme kahta perhevalmentajaa

VSLJ ry on saanut turkulaisilta säätiöiltä 2-vuotisen rahoituksen Kotoa kouluun (Tillbaks till skolan) -hankkeelle. Hankkeen tavoitteena on vähentää kouluakäymättömien lasten ja koulupoissaolotuntien määrää Turussa, tukea ja auttaa kouluakäymättömien lasten paluuta kouluun ja näiden vanhempien ja perheiden voimavaroja sekä luoda pysyvä toimintamalli koulukieltäytymisen ja koulupudokkuuden ehkäisemiseksi ja varhaiseksi puuttumiseksi. Kohderyhmänä ovat alakouluikäiset kouluakäymättömät tai runsaasti koulusta poissaolevat lapset Turun kaupungissa. Hankkeessa ovat mukana sekä suomenkieliset että ruotsinkieliset koulut.

Haemme nyt hankkeeseen vuosille 2021–2022

KAHTA PERHEVALMENTAJAA

Perhevalmentajat jalkautuvat kouluakäymättömien lasten koteihin selvittämään yksilöllisesti syitä koulupoissaolojen taustalla ja auttamaan näiden syiden korjaamiseksi ja koulunkäynnin mahdollistamiseksi. Perhevalmentajat työskentelevät työparina ja tarvittaessa itsenäisesti. Työskentelyssä tuetaan lasta ja hänen vanhempiaan sekä tarpeen mukaan koko perhettä. Lisäksi työhön kuuluu keskeisesti verkostoyhteistyötä kouluhenkilökunnan ja muiden perheen kanssa työskentelevien tahojen kanssa. Osana hanketta perhevalmentajat kehittävät uudenlaista toimintamallia koulupoissaoloihin puuttumiseksi.  Vähintään toisen perhevalmentajan tulee olla ruotsin kielen taitoinen, jotta ruotsinkieliset perheet saavat palvelua omalla äidinkielellä.

Odotamme hakijoilta

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • vahvaa asiakastyön ja kohtaamisen osaamista
  • kehittävää työotetta
  • valmiutta tehdä jalkautuvaa työtä ja kotikäyntejä
  • joustavuutta, valmiutta epäsäännöllisiin työaikoihin
  • ainakin toiselta tehtävään valittavalta vahvaa ruotsin kielen taitoa

Eduksi on

  • aikaisempi kokemus kehittämistyöstä
  • alueen palvelujärjestelmän ja verkostojen tuntemus
  • koulumaailman tuntemus
  • oman auton käyttömahdollisuus

Työ alkaa sopimuksen mukaan helmikuussa 2021. Työsuhteet ovat määräaikaisia vuoden 2022 loppuun. Tehtäviin valittavien tulee esittää lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikostaustaote työnantajalle ennen työtehtävän alkamista.

Vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo lähetetään 8.1.2021 kello 16.00 mennessä: toimisto@vslj.fi. Merkitse sähköpostin viestikenttään otsikoksi ”Perhevalmentaja”. Työhaastattelut pidetään 19.1. ja 22.1.2021.

Lisätietoja tehtävästä antaa hallinto- ja kehittämispäällikkö Johanna Syrjänen (p. 044 5355 139). Soittoajat 4.1. klo 12-13.30 ja 7.1. klo 8.30-10.

Julkaistu: 28.12.2020