Linkki-toimintaan haetaan asiantuntija-ohjaajaa  

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry on vuonna 2002 perustettu, sosiaali- ja terveysalalla lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa työtä tekevien järjestöjen alueellinen yhteistyö- ja asiantuntijajärjestö. Järjestön Linkki-toiminta tarjoaa ehkäiseviä ja varhaisen tuen palveluja 10–18-vuotiaille nuorille ja vanhemmille, joilla on murrosikään, nuoruuteen tai vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä ja haasteita. Toiminta edistää nuorten hyvinvointia ja tukee vanhemmuutta. Toimipisteemme sijaitsee Turussa Perhetalo Heidekenillä, josta käsin toimintaa jalkautetaan esimerkiksi yhteistyökouluihin ja perhekeskuksen toimipisteisiin hyvinvointialueella. 

Haemme nyt Linkki-toiminnan moniammatilliseen asiantuntijatiimiin asiantuntija-ohjaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Linkki-toiminnan asiantuntija-ohjaajan työtehtäviin kuuluu Linkki-toiminnan asiakastyö (80 %) sekä asiantuntija- ja verkostotyö (20 %).  

Työtehtävät 

Asiakastyön tehtäviisi kuuluu yksilötyö nuorten ja vanhempien kanssa, perhetapaamiset sekä nuorten ja vanhempien vertaisryhmien ohjaaminen. Työskentelet Perhetalo Heidekenillä ja jalkaudut esimerkiksi yhteistyökouluihin ja perhekeskusten toimipisteisiin. Lisäksi kohtaat ja tuet asiakkaita etäyhteydellä. Asiakastyötä teet arkisin joustavasti perheitä palvellen klo 8–19 välisenä aikana.  

Asiantuntija- ja verkostotyön tehtävissä teet monipuolista yhteistyötä hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen ammattilaisten kanssa. Teet Linkki-toiminnan viestintää ja markkinointia, annat palveluneuvontaa ja osallistut erilaisiin työryhmiin ja yhteistyöverkostoihin. Osallistut yhdessä tiimin muiden jäsenten kanssa aktiivisesti Linkki-toiminnan kehittämiseen.  

Mitä haemme 

Tehtävään edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa esimerkiksi sosiaali-, terveys- tai kasvatusalalta. 

Eduksi katsomme, mikäli sinulle on jo kertynyt työkokemusta nuorten ja vanhempien kanssa työskentelystä ja tunnet palvelujärjestelmää. Sinulla on hyvät kohtaamistaidot, olet joustava ja asiakaspalveluhenkinen. Sinulla on kehittävä ja tavoitteellinen työote ja hyvät viestintätaidot. Pystyt hyvin itsenäiseen työskentelyyn, mutta sinulla on myös erinomaiset tiimityötaidot. Tehtävä sisältää iltatyötä ja liikkuvaa työtä, joten oman auton käyttömahdollisuus on eduksi. Arvostamme kykyä palvella asiakkaita myös ruotsiksi. 

Mitä tarjoamme  

  • Mahdollisuuden tehdä merkityksellistä ja monipuolista työtä osana innostunutta ja osaavaa tiimiä ja työyhteisöä
  •  Liukuvan työajan, osin etätyömahdollisuuden 
  •  Työntekijöiden hyvinvoinnin tueksi mm. säännöllistä työnohjausta, kouluttautumismahdollisuuksia, tyky-toimintaa, Smartum-edun
  • Erinomaisen näköalapaikan lastensuojelun järjestökenttään
  • Olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa  

Työehdot 

Noudatamme Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta. Palkka muodostuu 1) tehtäväkohtaisesta palkanosasta 2691,57 € sekä 2) henkilökohtaisesta palkanosasta (vuosisidonnainen takuu ja mahdollinen henkilökohtainen lisä). Työaika on 37,5 h/viikko. Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Tehtävään valittavan tulee esittää lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote työnantajalle ennen työtehtävän alkamista.  

Hakuohjeet 

Jos kiinnostuit, lähetä työhakemus ja CV sähköpostitse 2.4.2024 mennessä osoitteeseen heidi.tuimala@vslj.fi. Haastattelut toteutetaan Perhetalo Heidekenillä 11.4.2024. 

Tiedustelut 

Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Miia Hänninen p. 044 5355 131 torstaina 21.3. klo 12–13 ja tiistaina 26.3. klo 11–12. Tiedustelut sähköpostilla heidi.tuimala@vslj.fi.