Haemme järjestötoiminnan asiantuntijaa

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry on vuonna 2002 perustettu, sosiaali- ja terveysalalla lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa työtä tekevien järjestöjen alueellinen yhteistyö- ja asiantuntijajärjestö. Tarkoituksenamme on edistää lapsen oikeuksien alueellista toteutumista sekä parantaa lastensuojelujärjestöjen toimintaedellytyksiä. Kokoamme yhteen alueen lastensuojelujärjestöt ja edustamme järjestöjen yhteistä ääntä. Strategiamme mukaisesti visionamme on lastensuojelujärjestöjen saaminen tärkeäksi osaksi hyvinvointialueen tehokkuuden ja vaikuttavuuden ratkaisua. Tavoitteena on, että alueen lapset, nuoret ja perheet saisivat apua entistä yhdenvertaisemmin ja tehokkaammin.

Työtehtävät

Haemme nyt määräaikaiseen työsuhteeseen järjestötoiminnan asiantuntijaa, jonka tehtävänä on järjestöjen toiminnan sisällyttäminen osaksi hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennetta. Asiantuntijan tehtävänä on luoda yhdessä muun tiimin kanssa toimivat yhteistyörakenteet hyvinvointialueelle sekä tukea VSLJ:n jäsenjärjestöjä muutoksessa. Erityisesti keskiössä on perhekeskusyhteistyö ja siihen liittyvä koordinaatio ja kehittämistyö. Tehtävään liittyy sekä itsenäistä työskentelyä että yhteistyötä ja verkostoitumista hyvinvointialueen ja jäsenjärjestöjen ammattilaisten kanssa. Tehtävänkuva täsmentyy tehtävään valitun osaamisen perusteella.

Hakijalta odotamme

Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää korkeakoulutasoista koulutusta soveltuvalta alalta, järjestökentän ja sosiaali- ja terveyspalvelujen tuntemusta sekä vankkaa työkokemusta. Lisäksi tehtävässä onnistuminen edellyttää erinomaisia yhteistyötaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, tavoitteellista ja aktiivista työotetta sekä vahvaa suullista ja kirjallista osaamista. Arvostamme näyttöä tuloksellisesta vaikuttamistyöstä. Alueen verkostojen tuntemus on hakijalle eduksi.

Tarjoamme

  • Mahdollisuuden tehdä merkityksellistä, vaikuttavaa ja monipuolista työtä osana innostunutta ja osaavaa tiimiä ja työyhteisöä
  • Erinomaisen näköalapaikan lastensuojelun järjestökenttään
  • Liukuvan työajan, joustavat etätyön mahdollisuudet
  • Työntekijöiden hyvinvoinnin tueksi mm. Smartum-edun, tyky-toimintaa, mahdollisuuden työnohjaukseen
  • Olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa

Työehdot

Työ on määräaikainen ja kestää vuoden 2024 loppuun asti. Työ alkaa helmikuussa 2023 tai sopimuksen mukaan. Noudatamme Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta, jossa tehtävä sijoittuu vaativuusryhmään 6. Työaika on 37,5 h/viikko. Tehtävässä on 6:n kuukauden koeaika. Tehtävä täytetään rahoituspäätöksen vahvistuttua.

Hakuohjeet

Jos kiinnostuit, lähetä työhakemus ja CV palkkatoiveineen sähköpostitse 15.1.2023 mennessä osoitteeseen johanna.syrjanen@vslj.fi. Haastattelut toteutetaan Perhetalo Heidekenillä erikseen sovittuina ajankohtina.

Tiedustelut

Lisätietoja tehtävästä antaa hallinto- ja kehittämispäällikkö Johanna Syrjänen 044 5355 139 (21.12.2022 asti sekä 4.1.2023 alkaen).