Hei nuori, tule meille järjestötyöntekijäksi!

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry on vuonna 2002 perustettu, sosiaali- ja terveysalalla lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa työtä tekevien järjestöjen alueellinen yhteistyö- ja asiantuntijajärjestö. Yhdistys on lasten suojelun ja lasten oikeuksien puolestapuhuja ja edistäjä. Se pyrkii parantamaan lastensuojelujärjestöjen toimintaedellytyksiä ja tekee tietoon ja tutkimukseen perustuvaa yhteiskunnallista vaikuttamistyötä.

Haemme nyt järjestötyöntekijää vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen Perhetalo Heidekenille Turkuun järjestön yleishyödyllisiin tehtäviin. Tehtävä täytetään osana STEA:n Paikka auki -avustusohjelmaa, jonka mukaisesti tehtävään valittavan henkilön tulee olla työtön, alle 30-vuotias eikä hän voi olla päätoiminen opiskelija. Henkilö ei myöskään voi olla aiemmin työllistynyt Paikka auki -avustusohjelman kautta.

Järjestötyöntekijän tehtävät liittyvät järjestön perustyöhön ja lastensuojelujärjestöjen yhteistoimintaan. Järjestötyöntekijä avustaa hallinnon, viestinnän ja vaikuttamistyön tehtävissä sekä tekee erilaisia yleisluontoisia järjestötöitä. Hän etsii ja prosessoi tietoa, tekee selvityksiä ja kirjoittaa muita asiatekstejä, avustaa järjestön verkkosivujen ja sosiaalisen median kanavien ylläpidossa sekä osallistuu järjestön erilaisiin tilaisuuksiin ja sidosryhmätyöskentelyyn. Lisäksi tehtäviin voi kuulua Perhetalo Heidekenin asiakkaiden ja vierailijoiden opastamista, kokous- ja koulutustilojen tilavarausten ja käytännön järjestelyiden hoitamista sekä toimitilojen yleisen järjestyksen ja siisteyden ylläpitoa.

Arvostamme aktiivista ja itsenäistä työotetta, hyviä tietoteknisiä taitoja, viestinnän osaamista, hyviä tiedonhakutaitoja, sujuvaa kirjallista ilmaisua, kiinnostusta järjestötyöhön ja lastensuojeluun, joustavuutta ja hyviä työyhteisötaitoja. Aiempaa työkokemusta ei vaadita.

Työ alkaa 1.8.2023 tai sopimuksen mukaan. Noudatamme Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta, jossa tehtävä sijoittuu vaativuusryhmään 3. Työaika on 37,5 h/viikko, pääsääntöisesti arkisin päiväaikaan. Käytössä on liukuva työaika ja työtä on mahdollista tehdä osin etätyönä. Palkka on n. 2200 €.

Tarjoamme monipuolisen näköalapaikan lapsi- ja perhejärjestöjen toimintaan moniammatillisessa ja innostuneessa työyhteisössä sekä mielenkiintoisen tehtävän, jossa on mahdollisuus kehittyä järjestötyön ammattilaiseksi.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV 21.5.2023 mennessä osoitteeseen johanna.syrjanen@vslj.fi. Lisätietoja tehtävästä antaa hallinto- ja kehittämispäällikkö Johanna Syrjänen, puh. 044 5355 139 (soittoajat 5.5. klo 8-10 ja 15.5. klo 14.30-16). Työhaastattelut pidetään 6.6. ja 8.6.2023 Perhetalo Heidekenillä Turussa.