SOS-Lapsikylän Mummun ja Vaarin tupa -toiminta käynnistyy Kaarinassa

Kaarinassa aloittaa helmikuussa lapsiperheille suunnattu Mummun ja Vaarin tupa -toiminta. Tuvalla toisiaan tapaavat lapsiperheet ja vapaaehtoiset varamummut ja -vaarit. Ylisukupolviset tapaamiset, yhdessä toimiminen ja yhteiset ruokailut tukevat osallistujien hyvinvointia ja tarjoavat mahdollisuuden yhteisöllisyyteen.

Mummun ja Vaarin tupa on avoin kohtaamispaikka alueen lapsiperheille. Mummun ja vaarin tuvalla toisiaan tapaavat lapsiperheet ja koulutetut vapaaehtoiset varamummut ja -vaarit. Paikalla on aina myös SOS-Lapsikylän ehkäisevän työn työntekijä. Viikoittaisten tapaamisten aikana syödään tuvalla yhdessä lämmin ruoka ja vietetään aikaa pelaillen ja leikkien lasten kanssa. Vanhemmille tupa tarjoaa hengähdyshetken arjesta.

Tupatoimintaa on järjestetty pääkaupunkiseudulla vuodesta 2017 alkaen Espoossa ja Vantaalla, ja pilotoitu aiemmin myös Kaarinassakin. Helmikuusta alkaen on viikoittaista tupatoimintaa luvassa myös Kaarinassa.

”On hienoa, että saimme Mummun ja Vaarin tupa –toimintaan tilan Hovirinnan koululta. Yhteistyö koulun kanssa on ollut innostavaa. Yhteistoimintaan lähti mukaan myös Tuorlan Majatalo, jolta tilaamme lämpimän ruuan tuvalle. Mummun ja Vaarin tuvalla perheille tarjoutuu mahdollisuus muiden perheiden ja vapaaehtoisten varamummujen ja -vaarien kohtaamiseen. Lämmin ruoka tuo myös helpotusta perheiden arki-iltaan”, sanoo ehkäisevän työn koordinaattori Piia Halla.

Hän toteaa, että tupa mahdollistaa yhteisöllisyyttä eri ikäisten ihmisten kesken omassa lähiympäristössä.

Kaarinan Mummun ja vaarin tupa aloittaa toimintansa 6. helmikuuta ja toimii Hovirinnan koululla, (Hovirinnantie 17) maanantaisin klo 16.30–19.00.

Varaisovanhemmilla tärkeä rooli monelle perheelle

Mummun ja vaarin tuvalle lapset tulevat aina vanhempiensa kanssa. Tuvalle ovat tervetulleita kaikki lähialueen lapsiperheet.

Vapaaehtoisten varamummujen ja vaarien rooli on merkittävä, sillä kaikilla perheillä ei ole isovanhempia arjen tukiverkostona tai nämä asuvat kaukana. Usein erityisesti maahanmuuttajaperheet ovat vailla kontakteja ikääntyneeseen väestöön.

“Kaarinan tuvalla meillä on mukana joukko ihania vapaaehtoisia, joiden mukana olosta olemme äärettömän kiitollisia. On ollut innostavaa suunnitella heidän kanssaan yhdessä tulevaa tupaa ja sen toimintaa. Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi myös uudet vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet mukaan toimintaan”, toteaa Piia Halla.

Ennaltaehkäisevää työtä ympäri Suomen

Kaarinan Mummun ja vaarin tuvan käynnistäminen on osa Suomen SOS-Lapsikylän maanlaajuista ennaltaehkäisevän työn laajentumista.

”Haluamme tarjota laadukkaita ennaltaehkäiseviä palveluja ympäri Suomen, jotta yhä useampi lapsi, nuori ja perhe saa apua ja tukea ja jotta mahdollistamme näiden lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden vahvistumisen ja oikeuksien parantumisen”, toteaa SOS-Lapsikylä kohtaavan ehkäisevän työn päällikkö Jonna Laitinen.

Ennaltaehkäiseviä työmuotoja tarjotaan tällä hetkellä jo viidellä alueella Suomessa: Espoo-Vantaalla, Kaarinassa, Kuopiossa, Tampereella ja Oulun seudulla. Jokaisella alueella ennaltaehkäisevästä työstä vastaa ehkäisevän työn koordinaattori.

Ennaltaehkäisevää työtä Mummun ja vaarin tupien lisäksi on Unelmista totta -harrastustuki lapsille ja nuorille, SOS-Kehittäjänuorten osallisuus- ja vaikuttamistoiminta lastensuojelutaustaisille nuorille, aikuiskaveritoiminta lapsille, verkossa toimivat Apuu-chat ja LäksyApuu, sekä ukrainalaisten lasten ja perheiden tukitoiminta, kuten koulunkäynnin ja harrastusten tukeminen.

Lisäksi ennaltaehkäisevällä työllä on valmiudet aloittaa paikallisesti alueen tarpeen mukaista uutta toimintaa lapsille, nuorille ja perheille.

Lisätietoja:

Piia Halla
Ehkäisevän työn koordinaattori
Sähköposti: piia.halla@sos-lapsikyla.fi
Puhelin: 044 4938 588

Tarkemmat tiedot ajankohdista ja toiminnasta löydät Facebook-sivulta tai Instagramista: @mummunjavaarintupa.