VSLJ:n henkilöstöesittely: Kaisa Kouri

Kaisa, valokuva

1. Rooli VSLJ:ssä?

Työskentelen Linkki-toiminnan koordinaattorina eli työnkuvaani kuuluu nuorten ja heidän perheidensä keskusteluapu, vertaisryhmien ohjaus ja toiminnan kehittäminen.

2. Mikä on työssäsi parasta? 

Ihmisten kohtaaminen ja asiakkaiden myönteiset muutokset.

3. Lapsuuden haaveammatti?

Pienempänä haaveilin, että minusta tulisi huippu-urheilija tai liikunnanopettaja, vähän vanhempana haaveilin ainakin tutkijan ja psykoterapeutin ammateista. Minusta tuli vapaa-ajan juoksija (tai hölkkääjä), tutkijan uraa kokeilin ja psykoterapeutin sijaan olen lyhytterapeutti, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa vielä psykoterapeuttikin.

4. Mitä teet mieluiten vapaa-ajalla?

Vapaa-aikaani vietän mieluiten lenkkitossut jalassa metsässä, pellon pientareilla tai kaupungin kujilla koiran kanssa tai ilman. Juostessani lataan akkuja, huollan kehoa ja meiltä ja palaudun arjen kuormituksesta. Nautin luonnon kauneudesta ja rauhasta, mutta viihdyn myös kaupunkiympäristössä.

5. Minkä taidon haluaisit oppia?

Olisi kiva osata laulaa.

6. Minne haluaisit matkustaa?

Olen käynyt kerran vaellusreissulla Annapurnan vuoristossa Himalajalla, Nepalissa ja reissu oli niin ikimuistoinen, että sinne haluaisin vielä kerran elämässäni. Haaveissani on reilun kahden viikon vaellus Annapurna-circuit, jonka varrella on ehkä upeimmat vuoristomaisemat maailmassa. Euroopan kaupungeista Ateena ja Rooma ovat vielä näkemättä ja niissä haluaisin kyllä myös käydä.

7. Viimeisin lukemasi kirja?

Viimeksi luin Joel Haahtelan Jaakobin portaat ja kuuntelussa on tällä hetkellä Saara Turusen Järjettömiä asioita.

8. Mikä biisi saa aina hyvälle tuulelle?

Sodankylästä lähtöisin olevan Stepan Kaunista ja Hyvää on ihan paras hyvän mielen biisi.

9. Mitä tv-sarjaa tai elokuvaa suosittelisit?

Elokuvista Auroraa, joka on romanttinen komedia, mutta genrelle tyypillisen hömpän ja sekoilun lisäksi elokuvassa on myös tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja kuten nuorten syrjäytyminen, päihdeongelmat (ja niiden ylisukupolvisuus), maahanmuuttopolitiikka ja rasismi. Elokuva sijoittuu Rovaniemelle ja vanhana rovaniemeläisenä sen hahmoissa, paikoissa ja mielenmaisemassa on paljon tuttua ja tekijätiimissä useampi tuttu kaveri.

10. Yllättävä fakta itsestä?

Minulla on kolme perhettä. Yksi on lappilainen lapsuudenperheeni, toinen yhdessä puolisoni kassa perustamani perhe ja kolmas samoalaisen kyläpäällikkö Timun perhe, jonka jäseniksi minut ja puolisoni on otettu.