Millaista on hyvä vuorovaikutus?

YTT Katja Keisala


Ongelmat vuorovaikutuksessa ovat työyhteisöissä yleisiä, mutta niiden seuraukset vaihtelevat. Jotkut työyhteisöt selviytyvät työstään kunnialla, vaikka kukaan ei viesti kenenkään kanssa, kun taas toisten työyhteisöjen koko toiminta voi kaatua heikkoon vuorovaikutukseen. Kaikissa työyhteisössä vuorovaikutuksen heikkous näkyy vähintäänkin ongelmina ilmapiirissä, tiedon liikkumisessa, työssä jaksamisessa ja siinä, että osa porukasta ei saavuta (tai halua ottaa) työyhteisön täysjäsenyyttä.

Milloin vuorovaikutus alkaa?

Kysyttyäni, mikä vuorovaikutuksessa on ongelmana, saan usein vastaukseksi, että vuorovaikutuksen toinen osapuoli ei ymmärrä tilannetta ja sen asettamia vaatimuksia samalla tavoin kuin puhuja itse. ”Viesti ei mene perille niin kuin se on lähetetty”. Ongelman kuvaus kertoo minulle ongelman, joka ei kuitenkaan ole se, että ”viesti ei mene perille”. Se, että toinen ei näe tilannetta ja sen asettamia vaatimuksia samalla tavoin kuin toinen, on vuorovaikutuksen lähtökohta, ei sen ongelma – nyt vuorovaikutuksen pitäisi vasta alkaa. Vaatimus siitä, että toinen osapuoli hyväksyy toisen näkemyksen tämän vain ilmoittaessa sen, ja vieläpä toimii näkemyksen mukaisesti, on diktatorinen – miksi ihmeessä hänen pitäisi tehdä niin 2000-luvun suomalaisessa työyhteisössä, joka on täynnä puhetta yhdenvertaisuudesta, dialogisuudesta ja osallisuudesta?

Samanlainen lähestymistapa vuorovaikutukseen on joissain työyhteisöissä laajentunut myös asiakas/asukas/potilastyöhön: työntekijä kertoo, millainen ihminen asiakas/asukas/potilas on, mikä on hänen ongelmansa ja miten se ratkaistaan – jos asiakas/asukas/potilas ei ole samaa mieltä, hän on hankala. Kun asiakas/asukas/potilas on sitten saatu ymmärtämään oma asemansa palvelukokonaisuudessa (ja alistumaan siihen), aletaan miettiä osallistamista.

Yritys kontrolloida vuorovaikutusta (ja toisia ihmisiä) ei kuitenkaan kuulu hyvään vuorovaikutukseen. Hyvä vuorovaikutus ei ole sitä, että yksi saa näkemyksensä ja tavoitteensa läpi. Tällainen vuorovaikutus ei lisää yhteisymmärrystä, luottamusta, tasa-arvoa eikä osallisuutta – se lisää hierarkioita, syrjäytymistä, luottamuksen puutetta, tiedon panttaamista, manipulaatiota ja selän takana puhumista.

Vuorovaikutus on on yhteinen prosessi

Hyvä vuorovaikutus on prosessi, jonka etenemiseen kaikki osapuolet vaikuttavat. Jokainen hyväksyy alussa sen, että toiset katsovat asiaa omasta näkökulmastaan. Tavoitteena tulee olla omia näkemyksiä esittämällä, toisten näkemyksiä kuuntelemalla ja kaikkien näkemyksiä tutkimalla löytää yhteinen tapa ymmärtää tilanne ja toimia siinä. Parhaassa tapauksessa vuorovaikutuksessa syntyy jotain, mitä kukaan ei tiennyt ennalta – on onnistuttu ajattelemaan yhdessä.

Yhdessä ajattelu edellyttää dialogitaitoja, kuten kykyä (ja halua) puhua suoraan ja rehellisesti, perustella näkemyksensä, kuunnella, kysellä ja kyseenalaistaa. Näitä taitoja ei tarvitse jokaisella työyhteisön jäsenellä olla, sillä ne voidaan sisällyttää toimintaa ohjaaviin rakenteisiin ja käytäntöihin, jotka ikään kuin pakottavat yksittäisen henkilön toimimaan dialogisella tavalla. Näin kannattaa tehdä organisaatioissa, joiden toiminnalle vuorovaikutus ja jatkuva oppiminen on tärkeää.

Vuorovaikutustilanne on mahdollisuus oppia ja ymmärtää lisää. Pitää vain antaa toiselle osapuolelle mahdollisuus vaikuttaa omiin näkemyksiin. Samalla toinen tuntee, että häntä kuunnellaan ja arvostetaan, mikä herättää luottamusta. Mitä vuorovaikutus sinun työyhteisössäsi tuottaa?

Lue myös Katja Keisalan blogi aikuisten vastuusta lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisessa: Mitä me teemme sille, että jotkut lapset ovat aivan yksin?

Julkaistu: 10.04.2017