Uutiset · 15.3.2023
Lapset kouluun!
Perhevalmentajat Monica Essén ja Minna Huunonen kuuntelevat tarkalla korvalla alakouluikäisiä lapsia, jotka eivät kykene menemään kouluun, vaikka haluaisivat. Kotoa kouluun -hanke tarjoaa yksilöllistä apua koulunkäyntipulmiin.
Turussa on kannettu huolta lasten koulupoissaoloista jo usean vuoden ajan. Syksyllä 2021 erityisesti ykkös- ja kakkosluokkalaisten poissaolot lisääntyivät. Syyslukukaudella 2022 jo miltei 400 peruskoululaisesta oli vakava huoli poissaolojen takia. Heistä miltei 100 opiskeli alakoulussa. Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry:n Kotoa kouluun -hanke pyrkii vähentämään ja ennaltaehkäisemään alakouluikäisten lasten koulupoissaoloja ja tukemaan kouluakäymättömien lasten kouluun paluuta. On tärkeää vaikuttaa alakoululaisten poissaoloihin, sillä yläasteikäiset nuoret, joilla on vaikeuksia mennä kouluun, ovat oireilleet jo paljon aiemmin.
– Miksi odottaa, että haasteet kasvavat niin suuriksi, ettei kukaan pysty enää tekemään mitään? Vaikeudet näkyvät jo päiväkodissa ja esikoulussa, kun ne vain osataan huomata. Olemmekin tehneet pari pilottia eskareiden kanssa, sanoo hankkeen perhevalmentaja Monica Essén.
Essénin työpari, perhevalmentaja Minna Huunonen huomauttaa, että kouluakäymättömyys ja haasteet koulunkäynnissä ovat aina oire jostakin.
– Yksikään alakouluikäinen lapsi ei ole menemättä kouluun sen takia, ettei hän haluaisi mennä sinne. Yleensä he sanovat, että haluaisivat mennä, mutteivät pysty.
"Yksikään alakouluikäinen lapsi ei ole menemättä kouluun sen takia, ettei haluaisi."
Tieto lapsen koulunkäyntipulmista tulee perhevalmentajille useimmiten koulusta. Sen jälkeen he ovat yhteydessä lapsen vanhempiin, sopivat kotikäynnin ja rakentavat luottamuksen ilmapiirin.
– Olemme ihmisiä ihmisille. Saatamme lapsen ja vanhempien kanssa jutellessa pelata lautapeliä tai rapsutella koiraa. Keskiössä on aina lapsi ja hänen koulunkäyntinsä, mutta tapaamisten aikana esille saattaa nousta sellaista, mistä perhe ei ole aiemmin pystynyt puhumaan kenellekään, sanoo Monica Essén.
Kotikäyntien jälkeen kaksikko on yhteydessä lapsen avuntarpeen mukaisesti eri tahoihin, esimerkiksi kouluun, sosiaaliviranomaisiin ja terveydenhuoltoon. Joskus lapsen pulma ratkeaa ensimmäisellä kotikäynnillä, mutta joskus tarvitaan pidempää työskentelyä tai muiden ammattilaisten apua. Kaksikko kartoittaa aina jatkotuen tarpeen, ja jollei tarvittavaa tukea ole saatavilla, he työskentelevät lapsen kanssa niin kauan, että apu löytyy.
– Esimerkiksi sairaalakoulupaikat ovat kiven alla. Kun kyselin sieltä viime syksynä vapaata paikkaa, oli sellainen tarjolla aikaisintaan syksyllä 2023. Tällaisessa tilanteessa jäämme kannattelemaan lasta, sanoo Essén.
70 lasta vuodessa
- Kotoa kouluun -hanke alkoi vuonna 2021. Vuosina 2021–22 toimintaa rahoittivat Johanna och G.A. Petrelius Stiftelsen Kommunalrådet C.G. Sundells Stiftelse ja Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet sekä Turun kaupunki. Vuosiksi 2023–24 rahoitus on saatu Turun kaupungilta, Turun kaupungin asukasbudjetista ja STEA:lta.
- Hankkeessa työskentelee kaksi perhevalmentajaa.
- Tavoitteena on auttaa 70 lasta vuodessa.
- Työskentely aloitetaan, kun lapsi myöhästelee toistuvasti, on satunnaisesti tai runsaasti pois koulusta tai ei käy koulua lainkaan.
- Lapset ovat hankkeen piirissä yksilöllisen tarpeen mukaan yksittäisestä koulunkäynnistä jopa 1,5 vuoteen.
- Hankkeen asiakkaiksi ei oteta lapsia, jotka ovat vahvojen tukitoimien, kuten sairaalakoulun ja lastensuojelun sijaishuollon piirissä.
Koulupoissaoloihin vaikuttavat muun muassa opetussisältöjen digitalisuus, suuret ryhmäkoot, avoimet opetustilat, vaativat opetussisällöt ja itseohjautuvuus, listaavat Monica Essén ja Minna Huunonen. Itseohjautuvassa oppimisessa koululainen määrittelee itse oppimisen tavoitteita ja menetelmiä, opiskelee itsenäisesti ja arvioi itse oppimistaan.
– Kukaan ei ole itseohjautuva itsestään, vaan sitä pitää harjoitella. Aivan samoin äänikirjojen käyttöä oppimateriaalina pitäisi opettaa, eikä vain kehottaa lapsia ottamaan tunnukset käyttöön, sanoo Huunonen.
Neuropsykiatriset diagnoosit, kuten ADHD, ADD ja asperger -piirteet ovat lisääntyneet. Nepsy-oppilaat saattavat kuormittua, väsyä ja ahdistua koulupäivän aikana muita enemmän etenkin isoissa ryhmissä. Suurien luokkakokojen aiheuttamat ongelmat eivät välttämättä näy koulussa vielä 1.–3.-luokilla, mutta kotona ne näkyvät väsymyksenä ja haluttomuutena lähteä kouluun.
– Oppilaiden skaala on paljon laveampi kuin takavuosina. Erilaisia oppijoita on enemmän, sanoo Essén.
Yhdeksi koulunkäyntivaikeuksien syyksi kaksikko nostaa inkluusion, jossa ei tarjota erityisluokkia oppilaille, joilla on oppimisvaikeuksia. Heidät sijoitetaan muiden oppilaiden sekaan tavallisille luokille, jolloin pahimmassa tapauksessa koko luokan oppiminen vaikeutuu. Inkluusio on perhevalmentajista ajatuksena hyvä, mutta vaatisi luokkiin riittävästi aikuisia.
– Kaiken kaikkiaan alakouluikäisiltä lapsilta vaaditaan liikaa suhteessa heidän kehitysvaiheeseensa. Lapsille myös lyödään sellaiset paineet selviytymisestä tulevaisuudessa, etteivät he saa olla enää huolettomia lapsia, sanoo Essén.
Myös korona häilyy vielä koulunkäyntivaikeuksien taustalla. Epidemia-ajan etäkoulu ja karanteenit saivat lapset huomaamaan, että kotonakin voi käydä koulua. Koulut eivät kuitenkaan voi normaalitilanteessa jatkaa esimerkiksi hybridimallilla, jossa oppilas käy koulua osittain kotoa käsin.
"Koronakin häilyy vielä koulunkäyntivaikeuksien taustalla."
Joidenkin lasten koulunkäyntipulmat lähtevät ratkeamaan pienillä konkreettisilla teoilla, kunhan lasta on ensin kuunneltu ja saatu selville, mistä kenkä puristaa. Lapsi saattaa esimerkiksi pelätä myöhästymistä. Eräs tällainen ongelma ratkesi, kun lapselle annettiin opettajan puhelinnumero. Tullessaan myöhässä kouluun hän saattoi lähettää opettajalle viestin myöhästymisestään, jolloin opettaja meni häntä vastaan.
Joskus koulukuraattori on ollut lasta vastassa pihalla ja jutellut hänen kanssaan tovin. Erään lapsen ongelmat lähtivät ratkeamaan, kun kotiin saatiin ylimääräinen, turvallinen aikuinen tukemaan lasta erilaisissa siirtymätilanteissa. Eräs lapsi sai avun siitä, että hän saa viettää yhden välitunnin omissa oloissaan sisällä kaikessa rauhassa, vetäytyä sosiaalisuudesta hetkeksi ja lepuuttaa aivojaan.
– Olemme lapsen mutta myös vanhempien äänen kuulijoita. Vanhemmat eivät tule aina kuulluiksi lapsen koulunkäyntipulmiin liittyen, eivätkä tiedä, mitä pitäisi tehdä, sanoo Monica Essén.
Hän ja Minna Huunonen toimivat myös eräänlaisina tulkkeina vanhemmille verkostopalavereissa, joissa vanhemmat eivät välttämättä ymmärrä koulumaailman tai sote-ammattilaisten käyttämää ammattikieltä. Kaksikko päätyi tukemaan myös erästä äitiä, joka ei aikanaan saanut apua omaan nepsy-oirehdintaansa.
– Olemme nähneet, että kaikki äidin saama tuki poikii hyvää hänen lapselleen, sanoo Huunonen.
Työpäivät ovat kaikki erilaisia keskenään. Niihin sisältyy kotikäyntejä, lasten ja vanhempien tapaamisia toimistolla sekä moniammatillisia verkostopalavereja. Kaksikko saattaa olla mukana parilla ensimmäisellä kerralla, kun tukihenkilö tapaa lapsen. Se käy myös koulussa seuraamassa oppitunteja.
– Viime kesänä toimimme kerran monilapsisen perheen muiden lasten lastenvahteina, jotta vanhemmat pääsivät viettämään aikaa kouluakäymättömän lapsen kanssa, kertoo Minna Huunonen.
Lisäksi kaksikko tekee kehittämistyötä ja toimii erilaisissa yhteistyöprojekteissa. Se kokee onnistuneensa monen lapsen kohdalla.
– Eräskin äiti kiitteli meitä siitä, että olemme antaneet lapselle niin paljon turvaa erilaisissa palavereissa. Hän ei ollut koskaan nähnyt lasta yhtä rentona, vaikka tilanne on ollut hankala, kuvaa Monica Essén.
Iso onnistuminen on sekin, että kaikki kaksikon tukemat lapset pääsivät siirtymään seuraavalle vuosiluokalle viime keväänä.
