Saavuttamattomat lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut

Kysely paljasti lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden karun tilanteen

Helmikuun alussa Kuntaliiton lastensuojelukyselystä paljastui todellisuuskuva, jonka tulisi kouraista jokaista rinnasta: lastensuojelun tilanne on vaikeutunut ja erityisesti lasten mielenterveyspalveluiden saatavuus on heikompaa kuin uskottiin. 13 % vastaajista arvioi, että useimmilta lapsilta mielenterveyspalvelut jäävät jopa kokonaan saamatta. Saatavuuden rajusta heikentymisestä kertoo se, että edellisessä kyselyssä (2013) 63 % vastaajista arvioi palvelun järjestyvän kohtuullisella työmäärällä ja viiveellä tai viiveettä tarpeen mukaisena, mutta nyt vastaavan arvion antoi ainoastaan 37 %. Kolmasosa vastaajista arvioi myös, että lapsia sijoitetaan usein kodin ulkopuolelle, koska tarvittu mielenterveyshoito ei ole mahdollistunut. Tästä herää myös kysymys, miten lapsen sijoittaminen ratkaisee hänen mielenterveyspalveluiden tarpeen.

Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut ja niiden saatavuus ovat toistuvasti nousseet keskusteluun viime vuosikymmenien aikana, muun muassa vuonna 2007 Jokelan koulusurman jälkeen. Aiheesta on puhuttu 1990-luvulta lähtien, mutta silti ongelmaa ei ole saatu ratkaistua ja tällä hetkellä tilanne luisuu entistä huonompaan suuntaan. Lastenpsykiatrian avohoitokäyntien tasainen kasvu kertoo ilmiöön liittyvän vaikenemisen ja piilottelun kulttuurin murroksesta. Mielenterveysongelmiin stigmaksi lyöty leima on alkanut 2000-luvulla hiljalleen haalistua ja esimerkiksi vanhemmat etsivät entistä hanakammin apua lapsilleen. Mielenterveysongelmia on luonnehdittu lasten ja nuorten kansantaudiksi, ja poliisi sekä dekkaristi Marko Kilpi kuvasi kolumnissaan Suomea hiljattain ”mielenterveysongelmien luvatuksi maaksi”. Yhä näkyvämpään ongelmaan ei pystytä vastaamaan, vaan lasten ja nuorten mielenterveyden hätään suhtaudutaan piittaamattomasti, kun yhdenvertaisuus ei toteudu.

Mielenterveyspalvelut eivät toteudu yhdenvertaisesti

Lapsella on oikeus mielenterveyteen. Valitettavasti tutkimukset osoittavat, että tämä oikeus ei toteudu kaikkien lasten kohdalla ja Suomen sisällä on merkittäviä alueellisia eroja, jotka asettavat lapsiperheet mielenterveyspalveluiden suhteen eriarvoiseen asemassa. Huolestuttavaa on myös se, että mielenterveyspalveluita ei löydy riittävästi peruspalveluista ja kuluvan vuoden alussa julkaistun Kelan ja THL:n raportin mukaan lapsia ohjautuukin yhä enemmän erikoissairaanhoitoon mielenterveysongelmien takia.

Myös vanhempien tarvitsemien mielenterveys- ja päihdepalveluiden saatavuuden on arvioitu heikentyneen. Tämä on erittäin huolestuttavaa lapsiperheiden tilannetta ajatellen, sillä 25 % lapsista asuu perheissä, joissa vanhemmalla on hoitoa vaativat mielenterveys- ja/tai päihdeongelma. Nämä vanhemman ongelmat ennustavat vahvimmin lapsen omaa mielenterveys- ja päihdeongelmaa, jolloin ilmiöstä syntyy helposti ylisukupolvinen kierre. Kun apua ei saa, syntyy helposti kulttuuri, joka mielletään perheen ja suvun normaaliksi tavaksi olla ja elää. Näin ollen ongelmat siirtyvät tiedostamattomasti ja herkästi sukupolvelta toiselle.

Uusia avauksia ongelman ratkaisemiseksi

Vuonna 2015 voimaan tulleella uudella sosiaalihuoltolailla on pyrkimys oikeaan suuntaan: palveluiden painopiste pyritään siirtämään korjaavista erityispalveluista ennaltaehkäiseviin yleisiin palveluihin. Vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn tulokset viittaavat kuitenkin siihen, että ennaltaehkäisevät palvelut ja varhainen tuki ei toteudu toivottavalla tavalla: 38 % turkulaisista 8. ja 9. -luokkalaisista ei ole saanut tukea ja apua hyvinvointiin koulupsykologilta lukuvuoden aikana, vaikka olisi halunnut. Vastaava luku koko maassa oli 31 %. Lapsen ja nuoren itsensä sekä yhteiskunnan kannalta olisi ehdottomasti parasta, että ongelmat tunnistettaisiin varhaisessa vaiheessa ja matalan kynnyksen palveluun ohjautuminen olisi helppoa. Näin myös ehkäistäisiin erikoissairaanhoidon ja kodin ulkopuolelle sijoittamisen tarve, jotka ovat kustannuksiltaan kalleimpia vaihtoehtoja.

Viimeaikaiset tulokset ovat nousseet esille uutisissa ja herättäneet keskustelua monilla tahoilla. Kansanedustaja Päivi Räsänen esitti hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, miten se aikoo vahvistaa lasten mielenterveyshäiriöiden hoito- ja kuntoutuspalvelujärjestelmää sote-uudistuksen yhteydessä. Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta puolestaan esitti kannanotossaan Mieli 2.0 – uuden kansallisen mielenterveys- ja päihdeohjelman vuoteen 2025. Mieli 2.0 on ”rakenteisiin pureutuva poikkihallinnollinen ohjelma, joka kohdistuu mielenterveyteen ja päihteiden käyttöön vaikuttaviin taustatekijöihin, ehkäisee syrjäytymistä sekä muuttaa palvelujen painopistettä varhaisempaan ja ihmislähtöisempään suuntaan.” Neuvottelukunnan ehdotus pureutuu mielenterveys- ja päihdeongelmiin kokonaisvaltaisesti huomioiden alueelliset, väestöryhmälliset ja diagnoosiryhmittäiset erot. Kokonaisvaltaisen ohjelman toteutuminen edistäisi lasten ja nuorten mielenterveyttä laaja-alaisesti, sillä se toisi apua koko perheen tilanteelle.

Kuten neuvottelukunnan kannanotossakin todetaan, sote- ja maakuntauudistukseen sisältyy mielenterveys- ja päihdepalveluiden osalta sekä mahdollisuuksia, mutta myös uhkia. Lastensuojelukentällä sote-uudistukseen linkittyy pelkoja erityisesti palveluiden pirstaloitumisesta ja heikentymisestä. Viimeaikaisten tulosten valossa vaikuttaa siltä, että mielenterveyspalveluissa tämän pelon toteutuminen tarkoittaisi katastrofaalista tilannetta. Toivottavasti päättäjät tekevät viisaita ja kestäviä ratkaisuja, jotta tulevaisuudessa tällaista katastrofitilannetta voitaisiin spekuloida ainoastaan kontrafaktuaalisena kauhukuvana.

Nea Lehto
Asiantuntija
Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry