Vanhempien mielenterveysongelmat koskettavat myös lapsia

Suomessa arviolta 25% lapsista elää jossakin kohtaa lapsuuttaan perheessä, jossa vanhemmalla on hoitoa vaativa mielenterveys- tai päihdeongelma. Mielenterveysongelmat eivät ole yksiselitteisiä, vaan vaihtelevat sairauksista häiriöihin ja tilapäiseen henkiseen pahoinvointiin. Mielenterveyshäiriön voi aiheuttaa usea eri tekijä, kuten stressi, elämänmuutos, pettymykset tai menetykset. Tästä syystä niitä ei tulisi koskaan niputtaa yhteen.  

Mielenterveysongelmat ovat niin yleisiä, että ne koskettavat henkilökohtaisesti tai välillisesti meistä jokaista. Yleisyydestä huolimatta niihin liittyy yhä voimakas häpeä ja stigma. Moni vanhempi kokee kovia työelämän paineita, uupumusta, yhteisöllisyyden puutetta tai yksin jäämisen kokemuksia. Häpeä, stigma ja pelko estävät asioista puhumisen ja joskus myös hoitoon ohjautumisen. Tästä syystä perheen lapsi tai nuori jää vanhemman mielenterveys- ja päihdeongelman kanssa usein yksin. Lapsen elämään eivät kuulu aikuisten murheet tai vastuut. Lapsen oikeuksien mukaisesti jokaisella lapsella on oikeus vapaa-aikaan, lepoon ja leikkiin. 

Perhetilanne ei aina näy päällepäin, ja lasten ja nuorten voi olla vaikea ottaa perheen tilannetta puheeksi. Pienemmillä lapsilla ei välttämättä ole edes sanoja tilanteen kuvaamiseksi. Tämän vuoksi lasten ja nuorten arjessa tulisi olla riittävästi aikuisia, joilla on aikaa kuunnella ja kiinnostua siitä, miten lapsella tai nuorella menee. Perheen, vanhempien, lapsen tai nuoren ei tulisi koskaan jäädä yksin. Kun yksi sairastuu, monen elämä muuttuu, viestii Finfami ry. 

Mielenterveyspalveluiden haasteita ja onnistumisia 

Palvelujärjestelmämme on pirstaleinen ja avuntarvitsija joutuu itse johtamaan omaa avunhakemistaan vaikeassa elämäntilanteessa. Apua tarvitsevat eivät välttämättä tiedä, mistä apua voi hakea, ja prosessit ovat usein pitkiä. Avuntarvitsijat ovat myös eriarvoisessa asemassa, sillä kuntien välillä on eroja ja yksityiset terapiapalvelut ovat kalliita, mutta niiden piiriin pääsee nopeasti. Tilanne on haastava myös kriisiauttamisessa. Turun Kriisikeskuksen toiminta-alueella on arviolta 2000 traumaattisessa kriisissä apua tarvitsevaa ja noin 3000 elämän- ja kehityskriisissä apua tarvitsevaa vuodessa. Keskusteluapua kriisikeskuksessa tarjoaa maksimissaan kymmenen ammattilaista. Auttamishalua ja ammattitaitoa kyllä on, mutta nykyisillä resursseilla ei pystytä turvaamaan apua kaikille sitä tarvitseville. 

Kehitettävää löytyy myös koulujen sekä terveys- ja sosiaalipalveluiden yhteistyöstä. Hyvä esimerkki toimivasta yhteistyöstä ovat Turussa kouluihin jalkautuneet ja esimerkiksi Ohjaamossa vastaanottavat psykiatriset sairaanhoitajat. YLE uutisoi keväällä, että sairaanhoitajien vaikutus näkyy lähetteiden määrän vähentymisenä psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Viisaus piilee yhteisessä tekemisessä ja arkiympäristöihin jalkautumisessa. Upea esimerkki asiakasystävällisestä kehittämisestä on myös uusi psykiatrinen sairaala, johon on suunniteltu erikoissairaanhoidon ja järjestöjen palvelut saman katon alle. On todennäköistä, että myös läheiset saavat tätä kautta paremmin apua, ja potilaan ääni vahvistuu hoitoprosessissa, kun kokemusasiantuntijat toimivat samassa talossa. 

Kohtaamista, kiinnostusta ja kuulemista 

Toimivassa järjestelmässä ensimmäinen hädän huomannut myös auttaisi avun piiriin. Lasten ja nuorten arkeen tulee saada riittävästi aikuisia, jotka pystyvät huomaamaan ja puuttumaan, kun jokin asia on huonosti. Aina ei tarvita kallista erikoissairaanhoidon apua, vaan kevyemmälläkin tuella saadaan tuloksia aikaiseksi. Avainasioita ovat luottamuksen rakentaminen lapsiin, nuoriin sekä vanhempiin ja riittävästi mitoitettu tuki. 

Perheitä on autettava oikea-aikaisesti ja riittävästi ja huomiota tulee kiinnittää erityisesti perheiden hyvinvointiin sekä tukeen, jotta yksikään lapsi tai nuori ei jää perheen arjen pyörittäjäksi tai pelkäämään pahinta. Tiedämme esimerkiksi Turun Kaupunkilähetyksen nuorten raadista, että nuoret eivät toivo uusia hienoja palveluita vaan aikuiselta kohtaamista, kiinnostusta ja kuulemista.  Oikean suuntaista kehitystä on, mutta sen skaalaamista tulisi rivakoittaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että onnistumisia tapahtuu joka päivä, niin lastensuojelussa kuin psykiatriassa. Toivoa on aina. 

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry – jotta alueen jokainen lapsi voisi hyvin.
Toiminnanjohtaja Miia Hänninen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry