Hei, meidän sossu tuli!

Miten perhehoidossa olevien lasten osallisuutta omassa elämässään voitaisiin lisätä? Miten heille saadaan kokemus kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta?

Elän toiveessa, että tulevaisuudessa sijaisperheen lapset huutavat: Hei, meidän sossu tuli! Onneksi näitä tilanteita on jo nyt, mutta lasten huudahduksia tarvitaan lisää.

Nuorten Ystävien perhehoidossa olemme etuoikeutettuja, kun saamme työskennellä lähellä lasta ja lasten ympärillä olevia aikuisia. Perhehoidon sosiaalityöntekijät ja perhehoidonohjaajat tapaavat sijoitettuja lapsia kuukausittain, jopa viikoittain.

Luottamussuhteen rakentaminen lasten kanssa vie aikaa ja vaatii aikuisilta herkkyyttä kohdata lapsi hänen tahdissaan, hänen reviiriään kunnioittaen, sillä lapsella voi olla jo monta turvattomuuden kokemusta takanaan. Se vaatii työntekijöiltä laskeutumista lattian tasolle ja valmiutta tutustua lasten maailmaan. Se vaatii lähellä oloa ja herkkyyttä kuulla se, mitä lapsi meille kertoo.  Se vaatii nuorten maailmaan menemistä, uteliaisuutta tutustua nuoren kiinnostuksen kohteisiin ja ajatuksiin.  Se ei aina ole helppoa, varsinkaan jos lapsi tai nuori ei ole valmis yhteyteen ja hänellä on pettymyksiä suhteessa aikuisiin.  Luottamuksen syntyminen vaatii aikaa, viestiä siitä, että minä, aikuinen, olen tässä sinun rinnallasi, hyväksyn ja näen sinut.

Lapset ja nuoret ovat opettaneet minua kaikkein eniten sijaishuollon sosiaalityössä. Heidän edessään olen ollut ajoittain neuvoton ja sanaton. Miten vastaan lasten esittämiin kysymyksiin, joihin heidän kuuluu saada vastaus? Lasten tunteiden kohtaaminen saa sydämen sykkyrälle, toisaalta lapsen kasvun ja kehittymisen seuranta tuo suurinta iloa ja riemua.

Lapsen osallisuus vaatii tuttuutta

Anu Lehtosaari toteaa Perhehoitoliiton blogissaan kuntien sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuuden ja yksittäisten sosiaalityöntekijöiden suurten asiakasmäärien olevan este suunnitelmalliselle perhehoidolle.  Sijoitetulla lapsella on oikeus tuntea sosiaalityöntekijänsä. Lapsen osallisuus mahdollistuu tuttuuden myötä, luottamuksen syntyminen vaatii aikaa ja luottamusta. Lasten oikeuksien mukaisten ratkaisujen tekeminen vaatii lapsen ja hänen kokonaistilanteensa tuntemista, kirjoituksessa todetaan.

Viisaita ja niin totta olevia sanoja.  On surullista seurata, kun sosiaalityöntekijöillä ei ole aikaa tavata lapsia tai lapsilla ei ole edes tiedossa, kuka heidän asioista vastaava sosiaalityöntekijä on.  Sosiaalityöntekijät joutuvat tekemään päätöksiä ja pitämään asiakassuunnitelmaneuvotteluja näkemättä lasta.  Tällöin tekisi mieli kysyä ääneen: Kuka on lastensuojelun asiakas?

Sosiaalityöntekijöiden työtilanteesta on keskusteltu valtakunnallisesti pitkään. Tunnettu tosiasia on, että asiakasmääriä tulee laskea, jotta sosiaalityöntekijät pystyisivät tekemään työnsä laadukkaasti ja eettisesti.

Jatkuva riittämättömyyden tunne on sietämätöntä kestää. Uskon, että jokaiselle sosiaalityöntekijälle on palkitsevaa nähdä ja kokea lapsen kokema tuttuus, tunne, että olet odotettu ja toivottu.  Olla se ihminen, joka pystyy ottamaan vastaan lapsen kiukun, surun ja tyytymättömyyden ja toisaalta taas ilon, toiveet ja suunnitelmat. Elän toiveessa, että jatkossa sijaisperheen lapset huutavat: Hei meidän sossu tuli!  Onneksi näitä tilanteita on jo nyt, mutta lasten huudahduksia tarvitaan lisää.

Riitta Laasi
perhehoidon johtava sosiaalityöntekijä
Nuorten Ystävät

Blogiteksti julkaistu 14.3.2019 Nuorten Ystävien blogialustalla