Väkivallan näkeminen on väkivaltakokemus

Kun lapsi todistaa väkivaltatilanteita läheisten kesken, tämä aiheuttaa hänessä paitsi pelkoa myös huolta, ahdistusta ja stressiä. Tällainen väkivalta on aina vahingollista lapselle, vaikka häneen ei suoraan kohdistuisi sanoja tai tekoja. Siksi väkivaltatyössä on panostettava entistä tarmokkaammin myös lapsiin.

Amnestylle laatimastani kuntaselvityksestä käy ilmi, että perheessä tapahtuvan väkivallan kirjaaminen ja puheeksi ottaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa on monin paikoin edelleen puutteellista. Tämä ei ole lapsen edun mukaista.

Turvakotien paikkamäärän nostaminen ja maantieteellisesti parempi kattavuus on välttämätöntä myös väkivaltaa kokeneiden lasten oikeuksien kannalta. Kuitenkin nimenomaan ennaltaehkäisyyn ja toisaalta riittävään jälkihoitoon on tärkeää resursoida.

Väkivallan moninaisuus

Väkivaltailmiöitä tarkasteltaessa huomio kiinnittyy usein vain niiden räikeimpiin muotoihin, kuten pahoinpitelyihin. Tosiasiassa kyse on tyypillisesti pitkittyneestä, osaksi perheen elämää normalisoituneesta tilanteesta. Tämän vuoksi myös väkivallan vaurioiden korjaaminen on lähtökohtaisesti pitkä prosessi.

Yhtä lailla suuren yleisön kuin poliittisten päättäjien sekä oikeus- ja auttamisjärjestelmän on syytä sisäistää laajempi väkivaltakäsitys. Väkivalta ei ole vain lyöntejä vaan se on monenlaista henkistä alistamista ja kontrollia sekä seksuaalista ja taloudellista väkivaltaa. Kaikki tämä voi kohdistua myös lapsiin, välillisesti tai välittömästi.

Pienikin lapsi aistii väkivallan ilmapiirin, vaikka aikuiset kuvittelisivat, ettei hän näe eikä kuule. Kuten aikuisilla, saattaa lapsenkin väkivaltakokemus jäädä piiloon siihen liittyvien häpeäntunteiden vuoksi.

Väkivallan vaikutus lapseen

Lapsi saattaa kuvitella, että vanhempien välinen väkivalta on jollain tavalla hänen vikansa. Se voi näyttäytyä ikään kuin todisteena siitä, ettei häntä rakasteta. Lapsen voi olla erityisen vaikea sanoittaa kokemustaan ja kertoa siitä. Hän elää intensiivisesti omaa elämäänsä, eikä välttämättä osaa kyseenalaistaa sen laatua.

Häpeään sidottu arvottomuuden kokemus tuottaa helposti epävarmuutta myös perheen ulkopuolisissa sosiaalisissa suhteissa ja saattaa heijastua koulutyöhön keskittymiseen. Samalla se antaa mallin aikuisten parisuhteesta ja petaa lähisuhdeväkivallan ylisukupolvisuuden kierrettä.

Perheessä tapahtuvan väkivallan varhainen tunnistaminen ja akuuttitilanteeseen puuttuminen voi muuttaa yksittäisen lapsen elämän. Pitkällä tähtäimellä se on koko yhteiskunnan etu.

Satu Lidman, väkivaltatutkija ja Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dosentti
www.lidman.fi
https://www.facebook.com/vakivaltakulttuurinperinto

Blogikirjoitus on julkaistu myös täällä.