Mitä me teemme sille, että jotkut lapset ovat aivan yksin?

Lapsen oikeuksien päivän verkkotapahtumassa 20.11.2020 pohdimme, miten eri ammattilaiset voivat edistää jokaisen lapsen hyvinvointia ja uskoa tulevaisuuteen. Vaikka yhä useammat lapset ja nuoret voivat yhä paremmin, jokainen lapsi ja nuori ei voi hyvin. Yhteiskuntamme ei onnistu huolehtimaan aivan jokaisesta lapsesta – jotkut on jätetty yksin.

Tapahtuman puheenvuorot kiertyivät kohtaamattomuuden kauheuteen ja kohtaamisen kauneuteen. Kasvatuspsykologian professori Nina Junttila käsitteli, millaisia seurauksia on ostrakismilla eli sillä, että lapsesta tehdään näkymätön, kuulumaton ja merkityksetön, ja että hänet suljetaan ryhmän ulkopuolelle; ostrakismi mm. lisää yksinäisyyttä, ahdistusta ja masennusta sekä kasvattaa vihaa itseä ja toisia kohtaan. Psykologian professori Christina Salmivalli esitteli kiusaamiseen puuttumisen saavutuksia ja haasteita; hän toi esiin että aikuisten(kin) on yllättävän helppoa kääntää katseensa ja olla puuttumatta kiusaamiseen. Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n puheenjohtaja Ilkka Kantola pohti kohtaamisen vaikeutta ja toisaalta sitä, kuinka tärkeää ihmiselle on tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin hän on. Turun kaupungin perusopetuksen palvelupäällikkö Riikka Koivunen kertoi Turun kaupungin tekemästä työstä lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi.

Tämä kaikki on tärkeää – on tärkeää, että aikuiset huomaavat jos lapsi on jätetty ulkopuolelle, jos häntä kiusataan tai hän ei voi jostain syystä hyvin. On tärkeää, että aikuisilla on suunnitelma, kuinka tilanteeseen puututaan ja lapsen hyvinvointia edistetään. Me tiedämme, että jos kukaan ei auta, sillä on vakavia seurauksia niin lapsen ja nuoren hyvinvoinnille, kehitykselle, (mielen)terveydelle ja tulevaisuudelle kuin myös koko yhteiskunnalle.

Ja silti meillä on lapsia, joita kukaan ei näe eikä kuule. Lapsia ja nuoria, joita kukaan ei auta. Yhteiskunnassamme elää lapsia, joilla ei ole yhtäkään kokemusta siitä, että joku on heistä kiinnostunut – että joku välittää. Liian usein avunantamisen ammattilaisetkin epäonnistuvat antamaan lapselle apua – joskus ihan vain siksi, että he eivät ole ottaneet avuntarvetta ja lapsen kokemusta tosissaan.

Mikä meitä aikuisia vaivaa? Miten voi olla, että apua tarvitsevat lapset ja nuoret voivat jäädä näkymättömiksi vielä niidenkin aikuisten silmissä, joiden työ on auttaa?

On tietenkin tärkeää, että lapsille opetetaan tunnetaitoja ja myötätuntoa jo päiväkodista lähtien – ehkä he eivät sitten niin paljon syrjisi, kiusaisi ja monin tavoin haavoittaisi toisiaan. Vastuuta lasten ja nuorten hyvinvoinnista ei silti voi työntää lapsille – vastuu kuuluu meille aikuisille. Kuka opettaisi meille tunnetaitoja, myötätuntoa, kuuntelemista ja kohtaamista?

Turun Kaupunkilähetys ry:n Nuorten raadin videotervehdyksessä nuoret kävivät hyvin konkreettisesti läpi, millaista on apua tarvitsevan nuoren huono ja millaista hyvä kohtaaminen. Huonolle kohtaamiselle on tyypillistä, että nuori ja hänen tilanteensa luokitellaan jotenkin jo etukäteen eikä nuorta kuulla tai häntä ei oteta tosissaan. Hyvä kohtaaminen on huonon kohtaamisen vastakohta: nuorta kuullaan ja hänet otetaan tosissaan. (Nuorten raadilta voi ja kannattaa tilata kohtaamiskoulutusta – me aikuiset olemme sen tarpeessa.)

Joskus aikuiset kohtaavat heikosti paitsi lapsia ja nuoria, myös muita ammattilaisia. Lasta auttaakseen on usein kyettävä moniammatilliseen ja organisaatioiden rajat ylittävään yhteistyöhön, jossa onnistuminen edellyttää verkosto-osaamista eli kykyä ymmärtää jokaisen osallistuvan organisaation toimintaa, jakaa osaamista ja resursseja sekä luoda luottamusta ja yhteisiä toimintatapoja.

Lapsen oikeuksien sopimuksen 19. artiklassa sopimusvaltiot sitoutuvat ”lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä”.

Lapsen oikeudet eivät ole oikeuksia, jotka voidaan unohtaa, kun eletään taloudellisesti heikkoja aikoja tai koronapandemiaa. Suomi on valtiona sitoutunut edistämään lapsen oikeuksien toteutumista. Lapsen oikeudet eivät saa jäädä toteutumatta mistään syystä – eikä ainakaan siksi, että aikuiset eivät osaa kuulla lapsia, puuttua tilanteeseen tai tehdä yhteistyötä.

Aikuisten on pystyttävä parempaan.

Katja Keisala

Kirjoittaja juonsi 2020 Lapsen oikeuksien päivän verkkotilaisuuden.

Katja Keisala on työskennellyt tutkijana, opettajana ja kouluttajana yliopistoissa ja muissa oppilaitoksissa sekä kulttuurisesti monimuotoisissa työyhteisöissä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana hän on keskittynyt monikulttuurisen kasvatuksen ja työelämän kehittämiseen sekä yhdenvertaisuuden edistämiseen kasvatuksessa ja työelämässä. Koulutukseltaan Keisala on yhteiskuntatieteiden tohtori, minkä lisäksi hänellä on pedagoginen pätevyys ja parin vuosikymmenen kokemus monenlaisten ihmisten opettamisesta ja oppimisen ohjaamisesta.
Tutustu myös Katja Keisalan aiempaan blogikirjoitukseen: Millaista on hyvä vuorovaikutus?