Keväiset terveiset Perhelinjasta! 

Perhelinja-toimintamallia kehittävän hankkeen viimeinen toimintavuosi on lähtenyt käyntiin ja toiminta on käynnistynyt kaikilla alueilla joulutauon jälkeen. Samaan aikaan meillä VSLJ:ssä arvioidaan nykyistä toimintaa alueilla ja sen pohjalta suunnitellaan sekä päätetään mahdollisesta jatkorahoitushakemusta.  

Asiakkaita kaivataan kevään toimintoihin 

Yksilö- ja perhetyön vastaanotto palvelee asiakkaita kaikilla alueilla kaksi kertaa kuukaudessa. Järjestöjen tuottaman neuvonnan, ohjauksen ja keskusteluavun piiriin pääsee varaamalla ajan sähköisestä verkkoajanvarauksesta nettisivuilta tai soittamalla Perhelinjassa mukana oleville järjestötyöntekijöille. Myös kunnan työntekijä voi ohjata asiakkaan Perhelinjaan. Perhelinjan tuottama matalan kynnyksen neuvonta ja ohjaus tarkoittaa ihmisten arjen selviytymistä ja hyvinvointia tukevaa sekä ennaltaehkäisevää ja tietoa lisäävää neuvontaa ja ohjausta. Se on asiakkaan kanssa keskustelua, läsnäoloa ja yhteistä pohtimista. Vastaanottotyö ei korvaa kunnan tuottamia palveluja vaan toimii niitä täydentävänä toimintana. Lisää tietoa vastaanottotyöstä löytyy Perhelinjan nettisivuilta.  

Avoin kohtaamispaikkatoiminta jatkuu Uudessakaupungissa ja se on laajentunut nyt keväällä myös Laitilassa pilotoitavaksi. Piloteilla pyritään saamaan maahan muuttaneita, työnperässä alueille tulleita perheitä toiminnan, suomenkielenopetuksen ja palveluneuvonnan piiriin.  Pilotteja pyöritetään tiiviisti paikallisten ammattilaisten kanssa yhteistyössä. Toiminnasta vastaavien yhteystiedot löytyvät Perhelinjan nettisivujen yhteystiedoista. 

Kohdennettuja ryhmämuotoisia toimintoja käynnistellään keväällä sitä mukaan, kun tarvetta alueilla ilmenee. Esimerkiksi Kemiönsaaren suunnalla kokeillaan maalis-huhtikuussa Sauvossa toteutettavaa Hyvä ero- vertaisryhmää ja ammattiopisto Novidassa Uudessakaupungissa toteutetaan maaliskuussa 2. asteen opiskelijoille suunnattu hyvinvointitapahtumaMyös erilaisia teemallisia tilaisuuksia ja luentoja tullaan järjestämään sekä yleisötapahtumiin jalkaudutaan kevään mittaan kaikilla alueilla. Pääset seuraamaan Perhelinjan ajankohtaisia tapahtumia Facebookistamme.  

Vuosi 2019 oli Perhelinjassa kiireistä aikaa 

Vuoden 2019 aikana Perhelinjan neuvonta ja ohjauspalveluihin oltiin yhteydessä 177 kertaa. Apua haettiin eniten lähisuhdeväkivaltaan, eroon ja mielenterveys- ja päihdeomaisen asioissa.  

Uudenkaupungin avoimessa kohtaamispaikassa tapaamisia oli vuonna 2019 yhteensä 30 ja niissä oli yhteensä 518 käyntikertaa. Tähänastiset tulokset pilotista ovat olleet lupaavia.  

Perhelinjan ryhmämuotoisia toimintoja toteutettiin toimintavuonna yhteensä 21 kpl, joissa oli yhteensä reilut 1 600 osallistumiskertaa. Kaikille avoimia tilaisuuksia ja tapahtumia (esim. teemaluennot, tempaukset) toteutettiin niin ikään yhteensä 20 kappaletta ja niihin osallistuttiin reilut 1 200 kertaa.  

Perhelinja – toimintamallin kehittämistyön jatkoa arvioidaan parhaillaan 

Perhelinjatoimintamallia tullaan hiomaan edelleen tämän vuoden aikana ja mallin kehittämistyöstä saatuja tuloksia sekä mallin elinmahdollisuuksia tarkastellaan tarkemmin kevään aikana Keskusteluja mahdollisten yhteistyökuntien kanssa tullaan käymään maalis-huhtikuussa ja päätös mahdollisesta jatkorahoitushakemuksesta Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselle (STEA) tullaan tekemään toukokuun loppuun mennessä. Jatkorahoituksella pyritään turvamaan Perhelinja-toimintamallin jatkokehittämistyö vuodesta 2021 eteenpäin. Haaveenamme on, että järjestöjen palvelut olisivat jonakin päivänä kaikkien Varsinais-Suomalaisten lasten, nuorten ja perheiden saatavilla. 

Julkaistu: 11.03.2020